Mitä ammattijärjestäjä tekee?

Meitä ympäröivän tavaran tarjonta on valtava.

Saatavilla on kaikenlaisia hyödykkeitä edulliseen hintaan vuorokauden kaikkiin aikoihin. Älypuhelin piippaa, sähköpostia pukkaa, ja lomakohteen voi valita lukemattomien vaihtoehtojen joukosta. Ennen kuin huomaatkaan on koti ja kalenteri tupaten täynnä

Kun järjetämisen ja karsimisen aika koittaa huomaatkin, ettei se käy kädenkäänteessä. Entä jos tarvitsenkin näitä vielä? Mistä tiedän mikä on tarpeellista? Mistä voin luopua? Vaikeus onkin itse valinnassa eli siinä, että osaa valita itselle tarpeelliset tavarat, kiinnostavimman ajanvieton ja samalla luopua turhasta. Jatkuva tieto- ja tavaratulva sekä epäjärjestys ovat kaikki hyvää kasvualustaa riittämättömyyden tunteelle ja stressille.

Tällaisten arkisten valintojen tekeminen on monille helppoa. Mutta toiset taas painivat ajan, taidon ja motivaation puutteen kanssa. Lisäksi on ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti tiedä mistä aloittaa.

Näissä arjen valinnoissa auttaa ammattijärjestäjä. Yhdessä asiakkaan kanssa karsimme tavarat, harjoittelemme päätöksentekoa ja luomme yksilöllisen järjestyksen. Järjestys vähentää stressiä, lisää luovuutta ja vapauttaa henkilökohtaisia voimavaroja.

PALVELUT

Tarjoan ammattijärjestäjän palveluita yksityisille asiakkaille, ryhmille, yrityksille ja yhdistyksille.

Vähimmäisveloitus
  
200 euroa ensimmäiseltä kolmelta tunnilta
Tunnit 4-20
  
60 euroa per tunti
21. tunti ja sitä seuraavat tunnit
  
55 euroa per tunti

Ilmoitettu hinta sisältää verot, tunnin mittaisen tutustumiskäynnin ja tarvittaessa myös seurantakäynnin sopimuksen mukaan. Matkakuluista sovitaan erikseen.

Luento:
  
Paperikaaos haltuun; kesto 1 tunti
Kurssi:
  
Tavarat haltuun eli roinavapaa koti; kesto 3-4 tuntia
Kotikutsut:
  
5-12 henkilölle. Teema asiakkaan toiveen mukaan (tavarat yleisesti, paperit, vaatteet). Kesto 2 tuntia. Hinta 20 euroa/henkilö

Kodin järjestämispalvelut ovat kotitalousvähennyskelpoisia. Käteis- tai korttimaksu. Olen Suomen Ammattijärjestäjät ry:n jäsen.

Ihana, vaivaton arki!

Innostun arkisista asioista kuten helposta siivouksesta, vaivattomasta pyykkihuollosta ja nopeasta tiskikoneen tyhjentämisestä. Innostukseni ei kumpua siitä, että olisin erityisen innokas kodinhoitaja pikemmin päinvastoin, selkeät ja nopeat arkirutiinit vapauttavat aikaa mielekkäämmälle tekemiselle. Oman toiminnan ja ajankäytön rajat ovat meidän itsemme määriteltävissä. Miten sinä haluat aikasi käyttää?

Työskennellessäni erilaisissa asiakaspalvelutehtävissä olen oppinut ammattijärjestäjän tärkeimpiä ominaisuuksia, taitoa kuunnella asiakasta ja kykyä asettua hänen asemaansa. Ammattijärjestän työn tavoitteena on aina luoda asiakkaalle paras mahdollinen tila ja arjen pyörittämiseen tarvittava rutiini.

Monipuolinen hallinnollinen työ on puolestaan opettanut keskittymään olennaiseen ja hallitsemaan monimutkaisiakin kokonaisuuksia. Asetetaan siis selkeät tavoitteet ja toteutetaan ne yhdessä!

Kodin järjestämisen minikurssista alkusysäys järjestämiselle!

Evan kodinjärjestämisen minikurssin jälkeen olen puolessa vuodessa käynyt läpi kodin kaikki paikat: kaapit, laatikot, vintin ja kellarin ja luopunut valtavasta määrästä turhaa tavaraa. Se on ollut hyvin vapauttavaa. Kurssi oli alkusysäys sille, että uskalsin alkaa luopua tavarasta, jota ajattelin joskus vielä tarvitsevani, mutta joka oikeasti vain ahdisti takaraivossa tekemättöminä asioina. Ennen inhoamani imurointikin on nykyään mukavaa, kun sen tieltä ei tarvitse nostaa tavaroita pois. Aikaa on enemmän kaikelle mukavalle.

-Annukka

Tyhjentäessä tuli tilaa ja löytyi uutta!

Jäin puolitoista vuotta sitten yksin lasten kanssa miehen kuoltua. Silloin tuli laitettua joitain tavaroita pois, mutta monet komerot jäi vielä käymättä läpi. Nyt on puhdistuksen ja uuden alun aika. Eräs komeroista oli sellainen, ettei minulla ollut sen sisällöstä mitään tietoa. Sinne on laitettu tavarat, osa suoraan muutto laatikoissa viisi vuotta sitten kun muutettiin. Sen jälkeen tavaraa on vain kertynyt tavaran päälle ja hautautunut komeroon. En saanut hommaan ja komeroon mitään otetta, vaikka tavarat pursuivat ulos ja tiesin siellä olevan paljon sellaista mitä en koskaan enää tarvitse.

Ammattijärjestäjän kanssa komero tuli käytyä kokonaan läpi ja heitettyä paljon pois. Joidenkin tavaroiden pois heittäminen on vaikeaa, vaikka kuinka tietää, ettei niitä enää kaipaa. Ja etteivät muistot ole tavaroissa, tai ettei kaikkea voi muistojen vuoksi säilöä. Nyt komerossa on tilaa uudelle ja vanhatkin tavarat löytyvät nyt, kun rojut on viety pois edestä. Tyhjentäessä löytyi myös korvaamattomia aarteita, kuten rakkauskirjeet 17 vuoden takaa.

- Miia

Ennen järjestelyä
Järjestelyn jälkeen
Kaapista poistetut tavarat (toisaalle säilytykseen, kierrätykseen tai jätteeksi)

Ajankohtaista


Kurssit Porin kansalaisopistolla syksyllä 2017


Kodinraivausta vasta-alkajille, perjantaina 22.9 ja 13.10 klo 18-20.45
Liikaa tavaraa, pursuavat kaapit ärsyttävät ja jotain täytyisi tehdä. Kun vain tietäisi mitä ja miten ja löytäisi tarvittavan inspiraation. Tule mukaan kodin selkeyttämisen peruskurssille, jolla pohditaan sitä miten tavaramäärän saa itselle sopivaksi. Kurssin aikana käymme läpi tavaroihin liittyviä ajatuksia ja tuntemuksia, miten tavaroita kannattaa käydä läpi sekä tietenkin sitä miten onnistut urakassasi.


Kodinraivausta edistyneille, lauantai 23.9 ja 14.10 klo 10-12.15
Oletko kyllästynyt ylimääräiseen tavaraan ja tehnyt päätöksen luopua turhasta? Olet urakan jo aloittanutkin, mutta viimeinen silaus tai loppuun saattaminen puuttuvat, Tämä on kurssi juuri sinulle. Yhdessä hahmotamme urakan kokonaisuutta, mitä on jäljellä ja mikä jo tehty. Pyritään tunnistamaan mihin homma tyssää ja voisko sille tehdä jotain. Suunnitellaan millä eväillä saat projektisi valmiiksi.


Uutiskirjeet 2017

Syyskuu 2017
Elokuu 2017
Heinäkuu 2017
Kesäkuu 2017
Toukokuu 2017
Huhtikuu 2017
Maaliskuu 2017
Helmikuu 2017
Tammikuu 2017

Tilaa uutiskirje

Yhteystiedot

Eva-Lena Wakonen
Toiminta-alue Uusimaa ja Satakunta
Y-tunnus 2775479-3

puhelin
  

Yhteydenottolomake